Avantec – positiivisen leikkuugeometrian edelläkävijä

Saksalainen huippulaadukkaiden jyrsintyökalujen valmistaja Avantec on yksi Suomen Terätuonnin vanhimpia edustuksia. Avantecin tuotteet ovat tulleet kauttamme tutuiksi jo vuodesta 2006 lähtien, mutta tällä kertaa ajattelimme esitellä myös yhtiötä näiden erinomaisten tuotteiden takana.


Avantecin tarina

Gustav Werthwein perusti yrityksen Avantec Zerspantechnik GmbH Saksan Horrheimissä vuonna 1989. Alun perin hän halusi opettajaksi, mutta olosuhteet eivät häntä suosineet. Niinpä hän opiskeli oppisopimuksella mekaanikoksi ja teknikoksi. 49-vuotiaana Werthwein perusti Avantecin viiden henkilön kanssa, joista neljä oli hänen perheenjäseniään.

Nimenä Avantec on keksitty kokonaisuus: positiivisen kuuloinen ”avant” on helppo ääntää monilla tärkeillä kielillä ja perään liitetty ”tec” edustaa loogisesti teknologiaa. Perustajansa Werthweinin W-kirjain jäi käyttämättä nimessä, kun haettiin modernimpaa linjaa.

Werthwein oli ja on edelleen ratkaisukeskeinen ajattelija. Hän tekee sitä, mikä muille on aivan vierasta, ja sai idean kehittää vaihtopalallisia jyrsintyökaluja positiivisella leikkuugeometrialla. Tavoitteena oli parantaa merkittävästi lastuvirtaa, etenkin jyrsittäessä terästä, valuterästä ja valurautaa.




Avantecin tuotantotiloja

Yrityksessä sukupolvenvaihdos aloitettiin vuonna 2010, kun Gustav Werthweinin poika Uli Werthwein liittyi johtoryhmään. Kaksi vuotta myöhemmin Avantec ensimmäisenä yrityksenä kehitti modulaarisen Multiring-siilijyrsimen ja laajensi leikkuurenkaiden ja päätyrenkaiden käyttöä erikokoisille halkaisijoille. Tämä kasvatti kaikkien jyrsintäoperaatioiden tuottavuutta. He kehittivät myös uusia monikerrospinnoitteita teräpaloille.

Avantecin 25-vuotispäivää ja yrityksen uutta tulevaisuuden suuntaa juhlistettiin vuonna 2014. Seuraavana vuonna aiemmin erkaantuneet tuotanto ja hallinto/myynti yhdistyivät saman katon alle uuteen 4000 neliön pääkonttoriin Illingeniin. Tällä mahdollistettiin prosessien ja kulurakenteen järkevä optimointi. Vuonna 2018 yritys Boger & Benz integroitiin Avantec Groupiin. Integraation myötä tuotevalikoima laajeni myös kovametalli- ja HSS-työkaluihin.

Avantec työllistää nykyään 140 henkilöä. Tytäryhtiöt toimivat Yhdysvalloissa, Italiassa, Itävallassa ja Kiinassa. Se on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman johtavana positiivisen leikkuugeometrian jyrsintyökalujen valmistajana ja vuonna 2023 Avantec on edelleen paras valmistaja omalla erikoisalallaan.



Avantecin tehdas Illingenissä

Positiivisuus tuotteissa

Avantecin tuotteista ehdottomasti tunnetuimmat ovat modulaariset Multiring-siilijyrsimet ja kiekkojyrsimet, sekä Suomessakin isoilla sarjavalmistajilla käytössä olevat erikoistyökalut. Nykyään Avantec valmistaa samalla filosofialla myös tavanomaisempia vaihtopalajyrsimiä, kuten taso-, nurkka- ja suurensyötönjyrsimiä.

Positiivinen leikkuugeometria yhdistettynä tarkkuushiontaan tarkoittaa siis hyvin kevyttä ja stabiilia leikkuuprosessia, mikä mahdollistaa siilijyrsimissäkin jopa 2,5xD leikkuupituuden. Tämän kaltainen koneistusprosessi järkevällä tehontarpeella ja ilman värinäongelmia on hyvin vaikea, ellei jopa mahdoton toteuttaa tavanomaisilla sintratuilla paloilla. 

Kiekkojyrsimissä Avantecin teräpalojen ominaisuudet tuovat mukanaan erittäin luotettavan prosessin, sekä erinomaisen terän leveys/halkaisija -suhteen. Nykyään ohuin vaihtopalallinen halkaisijaltaan 160 mm kiekkojyrsin on vain 2,5 mm leveä.

Avantec hioo 100 % teräpaloistaan ja jyrsinrungoistaan itse, mikä mahdollistaa joustavasti eri muotoisten teräpalojen valmistuksen. Tämä mahdollistaa samalla erittäin monipuolisen valikoiman asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä vaihtopalallisia jyrsimiä. Suomen Terätuonti on toimittanut esimerkiksi halkaisijaltaan 50 mm pyöreää muotoa tekevän vaihtopalallisen jyrsimen ja lukuisia muita räätälöityjä työvälineitä. Erikoistyökalut käydään aina huolellisesti Avantecin asiantuntijan kanssa läpi ja he tutkivat, onko vallitsevissa olosuhteissa mahdollista tehdä kyseistä prosessia. Tämä tuo turvaa niin myyjälle kuin ostajalle ja onnistumisprosentti myös erikoistyökaluissa on  liki 100 %.



Modulaarinen siilijyrsin

Lopuksi on hyvä kysyä, että mitä hyötyä tällaisista teräpaloista on ihan tavanomaisissa työvälineissä. Etu on kuultavissa, kun Avantecin jyrsimellä ottaa ensimmäisen lastun kappaleesta. Mikäli kappale on hyvin kiinni, värinöitä ei ole. Se on toki melun kannalta hyvä, mutta konkreettinen hyöty tulee teräpalan kestävyydessä. 

Toki Avantecin teräpalan hinta on korkeampi kuin useimmilla kilpailevilla tuotteilla, mutta jos hinnan suhteuttaa suorituskykyyn, irrotetun materiaalin määrään ja kestoikään minuuteissa, niin Avantecin teräpala muuttuu hyvinkin edulliseksi. 

Eräs asiakkaamme totesi vuosia sitten, että he käyttävät Avantecin tasojyrsintä, koska se on ainoa testattu jyrsin, jolla voi ajaa viikonlopun miehittämättömänä ilman tarvetta kääntää teräpalaa. Siinä kiteytyy hyöty erittäin konkreettisesti.



Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai haluat tutustua yrityksen tuotteisiin tarkemmin, ole yhteydessä!

Aki Mäki
044 555 7300

aki.maki@stt.as

TILAA UUTISKIRJE

Liity uutiskirjelistallemme ja saat M5 -kierretapin veloituksetta muun tilauksen yhteydessä.
Pelkän kierretapin lähetyksestä veloitamme postikulut.

Jos olet jo uutiskirjeemme tilaaja,
saat kierretapin elokuussa joka tapauksessa.