Polundin kiinnittimillä asetusajat alas ja joustavuus ylös

Suomen Terätuonti aloitti loppuvuodesta 2025 yhteistyön tanskalaisen kiinnitinvalmistaja Polundin kanssa. Maaliskuun alussa kolme henkilöä oli Tanskassa koulutuksessa ja kiinnitysratkaisun ensiesiintyminen oli Konepajamessuilla, missä se keräsikin ansaitusti huomiota ja useampia tarjouspyyntöjä. Ensimmäiset konkreettiset kaupatkin ovat jo realisoitumassa.

Monipuoliset mahdollisuudet

Polundin kiinnitysjärjestelmä perustuu kiskoon, jota voi varustella erilaisilla osilla muodostaen yksittäisen puristimenomaisen kiinnittimen tai sitten vapaasti liikkuvilla välikappaleilla kiinnittää kiskolle useita pienempiä kappaleita. Kiskon pituus alkaa noin metristä, joten ihan pienille koneille nämä kiinnittimet eivät ole sopivia, mutta isomman pöydän omaaville jyrsinkoneille tai isoille karusellisorveille erinomainen vaihtoehto.

Kiinnitinjärjestelmän vahvuus on äärimmäisen nopea ja helppo asetusten vaihtaminen. Kiskosta on kahdenlaista versiota, joista toinen toimii siten, että puristavissa osissa on kiilana saranoidut tukipalat, joita kääntämällä osa liikkuu taaksepäin. Eteenpäin osa liikkuu ihan vain liu’uttamalla. Tämän kaltainen toiseen suuntaan vapaasti liikkuva järjestelmä ei luonnollisesti sovi esimerkiksi vaakakaraiseen keskukseen pystyyn asennettavaksi, joten kiskosta on saatavilla myös pinnatapeilla lukittuva versio. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Polund on kehittänyt myös nivelletyn pinnatapin, jotta kiskot voi asentaa lähelle toisiaan käytettävyydestä tinkimättä.

Muutamien minuuttien asetusaika

Ajatellaan tilanne, että ensin koneistetaan noin 500 x 1 500 millimetrin kokoista kappaletta, jonka jälkeen on tarve asettaa koneeseen isompi erä 200 x 250 millimetrin kappaleita. Tavanomaisilla kiinnittimillä tuollaisen asetuksen vaihtamiseksi tulisi tyhjentää koko työstökoneen pöytä, putsata t-urat ja asettaa uudet kiinnittimet. Asetusaika pitenee helposti tuntiin ja lisäksi on varastoitava useampia erilaisia kiinnittimiä, jotka aiheuttavat kustannuksia.

Polundin kiinnittimessä tämän kaltainen asetuksen vaihto kestää muutamia minuutteja, kun otetaan kiristävä leuka pois kiskoilta, lisätään vapaasti liikkuvia leukaelementtejä ja laitetaan leuka takaisin. Kisko on koholla pöydästä ja siinä ei ole koloja, mihin lastut tarttuisivat, joten putsaustarvettakaan ei juuri ole.

Polundin kiskot ovat karkaistuja ja hiottuja, joten siinäkin tapauksessa, että kappale halutaan kiinnittää esimerkiksi kiinnitysraudoilla, Polundin kiskon voi tyhjentää ja käyttää kappaleen korotukseen pöydän pinnasta. Karusellisorveissa saavutetaan merkittävä etu verrattuna leukalaatikoihin, koska urien puhdistamiseen ennen leukalaatikon siirtoa kuluu jopa tunti – tai ylikin.

Polund -kiinnitin

Huomattava asetusaikojen säästö varsinkin pienissä sarjoissa

Suomessa konepajojen sarjat ovat yleensä pieniä, jolloin asetuksia vaihdetaan useita kertoja päivässä. Erään Polundista kiinnostuneen asiakkaan kanssa juttelin, että koneistajalla saattaa kulua kolmekin tuntia päivässä pelkästään asetusten vaihtoon, koska kappaleita on niin monenlaisia ja -kokoisia. Heidän tapauksessaan puhutaan 10–15 000 €:n investoinnista, joten huomioiden lisääntyvän koneistuskapasiteetin ja sen tuoman laskutuksen, lasketaan takaisinmaksuaika ennemmin kuukausissa kuin vuosissa.

Räätälöidyt ratkaisut tarpeen mukaan

Polund tekee myös asiakasprojekteja, joten jos tulossa on isoja sarjoja ja haluat kiinnittää mahdollisimman monta kappaletta kerrallaan, heitä pallo meille, niin suunnittelemme Polundin kanssa kiinnitysratkaisun. Standardiosien lisäksi he valmistavat tilaustyönä erilaisia kappalekohtaisia muotoleukoja ja muita kiinnitysratkaisuja, mikä mahdollistaa kokonaisvaltaisen ongelmanratkaisun kiinnityspulmiin.

Konepajamessuilla esillä ollut kiinnitinkisko herätti suurta mielenkiintoa ja tiedämme Suomesta löytyvän lukuisia konepajoja, jotka voivat saada merkittäviäkin taloudellisia hyötyjä Polundin järjestelmään investoimalla.

Kiinnittimiin investoidessa kyseessä on aina vähintäänkin tuhansien, usein kymmenien tuhansien eurojen sijoitus, jota ei välttämättä ole mielekästä tehdä ilman kunnon tutustumista tuotteeseen. Hankimme alumiinisen kiskon esittelykäyttöön ja päätöksenteon tueksi. Mikäli näet mahdollisuuden saada hyötyä kiinnitinjärjestelmän päivityksestä tai uusi työstökone on suunnitteilla, niin ole meihin yhteydessä ja sovitaan esittely.

Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai haluat tutustua yrityksen tuotteisiin tarkemmin, ole yhteydessä!

Aki Mäki
044 555 7300

aki.maki@stt.as

TILAA UUTISKIRJE

Liity uutiskirjelistallemme ja saat M5 -kierretapin veloituksetta muun tilauksen yhteydessä.
Pelkän kierretapin lähetyksestä veloitamme postikulut.

Jos olet jo uutiskirjeemme tilaaja,
saat kierretapin elokuussa joka tapauksessa.