Ennakoitavuutta ja luotettavuutta tuotantoon WTO:n uutuustuotteilla

WTO on viimeisen vuoden aikana aloittanut asteittain päivittämään läpijäähdytettyjä sorvin pyöriviä työkaluja uuteen tiivistysteknologiaan. Vanhat yksiköt ovat olleet 80 bar:n painetta kestäviä ja tunnettuja luotettavuudestaan. Näissä työkaluissa nesteensyöttö on oltava aina päällä. 

Toisinaan kuitenkin on tarpeen koneistaa ilman leikkuunestettä, ja tällöin nestesyötön voi ulkopuolisena ohjata esimerkiksi koneen takaseinään. Haasteena on ollut tiivistepinta, joka pääsee ylikuumenemaan, jos neste ei ole päällä ja tämän jälkeen työkalu on alkanut vuotamaan.

Vähitellen työkalut päivittyvät uuden suunnittelun versioihin, joissa paineenkesto on 100 bar ja niitä saa käyttää myös kokonaan ilman nestesyöttöä. 

WTO on ratkaissut aiemman tiiveyshaasteen, mutta se on jätetty liikesalaisuudeksi: edes meille virallisille jälleenmyyjille ei ole kerrottu teknologiaa sen takana. Samanaikaisesti päivittyy myös työkalujen koodimerkintä, joten perinteinen numerosarjapohjainen työkalu on aina 80 bar versio ja kirjainten sekä numeroiden yhdistelmä on uuden teknologian 100 bar työkalu.

 

QuickFlex Smart -työkalu
Modulaarinen Quickflex® smart -työkalu

Quickflex® smart vie digitaalisuuden uudelle tasolle

Industry 4.0 filosofia vahvistuu maailmalla, kuten myös meillä Suomessa. WTO on vastannut tähän kysyntään kehittämällä uuden sukupolven digitaalisen työkalun palvelemaan erityisesti automatisoituja tuotantosoluja ja sorvauskeskuksia. Tavoitteena on varmistaa leikkuuprosessin luotettavuus ja työkalun kunto miehittämättömässä käytössä.

Quickflex® smart -työkalujen anturit mittaavat pyörimisnopeutta, lämpötilaa ja värinöitä sekä tietysti käyttötunteja. Tieto siirtyy reaaliajassa BLE-yhteyden (Bluetooth Low Energy) kautta ulkopuoliseen vastaanottajaan, kuten Windows PC:hen tai iPadiin. Joissain sorvien ohjauksissa on itsessäänkin rajapinta tiedonsiirrolle. Tieto tallentuu automaattisesti myös WTO:n myTools Cloud -pilvipalveluun.

Digitaalinen Quickflex® smart -työkalu tarvitsee luonnollisesti energiaa ja siihen on suunniteltu oma generaattori, joka tuottaa tarvittavan energian työkalun pyörimisestä. Lisäksi työkalussa on myös patteri, mutta vain ylläpitämässä käyttämättömänä olevan työkalun muistia, joten patterin vaihtoväli on hyvin pitkä.

Käyttämällä Smart Monitor App:ia (Windows) tai myMachine App:ia (iPad) käyttäjä voi seurata reaaliajassa kaikkia saatavilla olevia tietoja. Lastuamisprosessille hyvä mittari on värinä, jonka kasvaessa voidaan tulkita terän olevan tylsistynyt tai että lastuamisarvoja on tarpeen säätää. 

Värinän lisäksi kierrosnopeus, lämpötila ja käyttötunnit antavat hyvää informaatiota huollon tarpeesta. Huoltotarpeen ennakointi vähentää automaattisesti työkalun rikkoutumisen aiheuttamaa tuotannon keskeytyksiä ja toisaalta myös huollon hintaa, kun työkalu ei ole ihan loppuun ajettu.

WTO:n myTools Cloud:ssa voi hallinnoida kaikkia käytössä olevia Quickflex® smart -työkaluja eri työpöytänäkymissä. Ohjelmistoon on mahdollista asettaa poikkeamahälytyksiä, jotka ilmoittavat esimerkiksi värinästä tai kuormituksen raja-arvon ylittymisestä. 

WTO Quickflex® smart -työkalut tuovat ennakoitavuutta ja luotettavuutta erityisesti suursarjatuotannon tarpeisiin ja prosesseihin. Näistä sekä uusista läpijäähdytetyistä WTO-työkaluista antaa lisätietoja Suomen Terätuonnin osaava henkilöstö.




myMachine App -näkymä
myMachine App -näkymä

Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai haluat tutustua yrityksen tuotteisiin tarkemmin, ole yhteydessä!

Aki Mäki
044 555 7300

aki.maki@stt.as

TILAA UUTISKIRJE

Liity uutiskirjelistallemme ja saat M5 -kierretapin veloituksetta muun tilauksen yhteydessä.
Pelkän kierretapin lähetyksestä veloitamme postikulut.

Jos olet jo uutiskirjeemme tilaaja,
saat kierretapin elokuussa joka tapauksessa.