Fanarin dynaaminen jyrsin syntyi asiakkaan toiveesta

Dynaaminen jyrsintä on tehokas ja Suomen konekannan uudistuessa jatkuvasti yleistyvä prosessi. Saimme mahdollisuuden vastata työvälineiden osalta tähän kysyntään vuonna 2020.

Loistava esimerkki hedelmällisestä yhteistyöstä

Vuoden 2020 alussa meillä ei ollut lainkaan tarjota työkalua dynaamiseen jyrsintään. Juttelin aiheesta erään hyvän asiakkaani kanssa, jolla on paljon kokemusta dynaamisesta jyrsinnästä ja päädyimme selvittämään, jos pystyisin heille sellaisen hommaamaan ja he testaisivat sen.
Toinen puoli kunniasta kuuluu tietysti ennakkoluulottomalle päämiehellemme Fanarille. He suostuivat välittömästi kehittämään dynaamisen jyrsimen, vaikka olivat vasta pari vuotta aiemmin alkaneet ylipäätään valmistamaan jyrsintappeja. Lopputuloksena syntyi erittäin kilpailukykyinen tuote, jota on myyty reilussa vuodessa jo useampi sata.
Tämä tuote on erinomainen esimerkki siitä, mihin toimiva ja hyvä asiakas- ja päämiessuhde voi parhaillaan johtaa. Asiakkaamme sai erinomaisen hinta-laatusuhteen tuotteen, päämiehemme myytäväkseen kokonaan uuden tuotteen, joka toivottavasti tulee heille joskus vakiotuotteeksi. Me taasen saimme uuden erinomaisen aluevaltauksen, jolla on positiivinen vaikutus sekä päämiessuhteeseemme että asiakassuhteeseemme.

No miksi tämä jyrsin sitten on niin hyvä?

  • Tärkeimpänä seikkana jyrsimen lastunmuodostus on erinomainen, ja se oikeastaan ratkaisi tämän tuotteen vakiintumisen ensimmäisellä asiakkaallamme.
  • Jyrsimen kestoikä verrattuna kilpailijoihin on sama, eli se kestää kunkin asiakkaan teroitusväliin asetetun käyttöajan.
  • Työstöarvoihin ei ole tarvinnut tehdä muutoksia, kun on vaihdettu Fanarin tappiin, vaan samoilla ohjelmilla menee tämäkin.
  • Tuote on tilaustuote tehtaalta, joten sitä pidetään varastossamme päivän toimitusajalla ja toisaalta myös erikoisempiin tarpeisiin pystytään vastaamaan.
  • Kaiken tämän lisäksi hinta on erittäin kilpailukykyinen ja Ø16 4xD -jyrsintapin hinta on vain 121 euroa. Varastostamme löytyvät tällä hetkellä halkaisijat 10,12 ja 16 4xD -pituisina.

Kun tarvitset apua oikeanlaisten työkalujen valintaan, ole meihin yhteydessä. Yhteystietomme löydät täältä.

Suomen Terätuonnin suuntaviivana on tarjota asiakkaille erinomaista ja asiantuntevaa palvelua. Toimitamme mahdollisimman laajan kattauksen konepajoissa tarvittavista tuotteista myös muiden kuin lastuavien työvälineiden osalta. Tämä tietysti aina asiakkaan tarpeiden mukaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisilla tuotteilla sekä kustannustehokkaasti.

TILAA UUTISKIRJE

Liity uutiskirjelistallemme ja saat M5 -kierretapin veloituksetta muun tilauksen yhteydessä.
Pelkän kierretapin lähetyksestä veloitamme postikulut.

Jos olet jo uutiskirjeemme tilaaja,
saat kierretapin elokuussa joka tapauksessa.